Jyväskylän Sana-Sepot ry

Koronan varjossa

Se 20-luku

Koronalukuvuonna 2020 - 2021 Sana-Sepot, kuten monet muutkin ryhmät joutui opiskelemaan osittain etänä. Ohjelmaa Se 20-luku harjoiteltiin osin läsnä ollen ja osin Zoom-alustalla. Myös esitys toteutettiin Zoomilla.

 Jyväskylän kansalaisopiston lausunnan jatkoryhmä yhteistyössä

Sana-Seppojen kanssa

Zoom-esitys ti 4.5.2021

(yleisö Zoomiin klo 18.30)

Se 20-luku

Ohjaaja Perttu Puranen Apulaisohjaaja Hellevi Piispanen

Esiintyjät

Irma Heiskanen, EijaHäyrinen,

Kalervo Kastari, Pekka Kaunismaa,

Ansa Leinonen, Eeva Nikola,

Perttu Puranen, Maija Rantalainen

ja Ritva Vehviläinen

 ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

HUOMIO!

Pyhäinpäivästä seimipahnoille -ohjelman koronapäivitys:

Jyväskylän seurakunta on rajannut koronan takia sisätiloissa tapahtuvien tilaisuuksiensa hekilömäärän 20 henkeen esiintyjät mukaan lukien 13.12.2020 saakka.

Näin ollen voimme ottaa Kuokkalan kirkon esitykseemme vain 11 henkeä. Kyseinen tilaisuus Kuokkalan kirkossa tiistaina 1.12.2020 klo 19 tallennnetaan/livestriimataan ja esitys on kaikkien nähtävissä seurakunnan Henki & elämä YouTube -kanavalla loppiaiseen saakka. Kortepohjan srk-keskuksen ja Korpilahden kirkon esityksemme on peruttu.

Joulu lähestyy..-

Pyhäinpäivästä seimipahnoille

 

Runoja ja puhetta

 

LASSI NUMMEN

 

JOULUKONSERTTO-KIRJASTA

 

yhteislaulujen siivittäminä

 

Kuokkalan kirkko ti 1.12.20 klo 19

Kortepohjan srk-keskus la 5.12.20 klo 15

Korpilahden kirkko la 12.12.20 klo 16

 

Dramaturgia ja ohjaus: Hellevi Piispanen

Säestykset: Kuokkalassa Sirpa Lampinen, Kortepohjassa

Esa Ojajärvi ja Korpilahdella Tiina Laiho

- ilmainen sisäänpääsy -

- vapaaehtoinen käsiohjelmamaksu -

 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Jyväskylän kansalaisopiston lausunnan jatkoryhmä yhteistyössä Sana-Seppojen kanssa:

 

Se 1920-luku

 

1920-luvun suomalaista runoutta

toukokuussa 2021

ohjaus Perttu Puranen,

apulaisohjaus Hellevi Piispanen

 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Sana-Sepot Claes Anderssonin runojen äärellä Jyväskylässä

Nimeni on Claes

Teeleidissä, Kramsunkatu 1,

pe 29.11.2019 klo 19.30 ja

Vakiopaineessa, Kauppakatu 6,

ti 3.12.2019 klo 18

 

Dramaturgia ja ohjaus Perttu Puranen

 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Kirkasvaloa

 2010-luvulla julkaistua runoutta 

Keski-Suomen Kirjailijatalolla 

la 4.5.2019 klo 14 ja klo 17

Ohjaus Susi Nousiainen

Musiikki Juho Herpma

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ 

Sana-Sepot esiintyy/esittelee toimintaansa  kauppakeskus Forumin FoRumba -tapahtumassa lauantaina 13.10.2018 klo 12.  Luvassa on mm. demonstaraatio edellisen viikonlopun AIKA-projektin työpajasta. Projekti on yhteistyö Suomen Lausujain Liiton kanssa ja sen on ohjannut Henri Tuulasjärvi.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Yhteistyöprojekti AIKA, Liikkuva runo/Rörlig dikt

Suomen Lausujain Liiton kanssa liiton 80-juhlavuoden kunniaksi

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 Sana-Seppoja voi kuulla myös juhannusaattona illansuussa Vesalan kurssikeskuksessa.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Sana-Sepot

Suven välimerkit

otteita ohjelmasta Vuodenaikojen välimerkit

Yläkaupungin Yössä

la 19. toukokuuta 2018 klo 14.00-14.30

The Local Culture Hostel & Café

Seminaarinkatu 32

Ohjaus ja dramaturgia Susi Nousiainen

Laulujen säestys ja laulu Juho Herpman

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

ESITYSPÄIVÄ ON SUNNUNTAI 6. TOUKOKUUTA 2018!

Kotomaatani huudan on moniääninen runoesitys 100-vuotiaasta Suomesta. Esityksessä eri aikakausien teokset asettuvat vuoropuheluun ja nostavat toisissaan esiin yllättäviä merkityksiä. Esitys avaa samalla ikkunan kotimaisen runouden historiaan, sen hauskoihin, radikaaleihin ja koskettaviin teoksiin. "Muistatteko kun etsimme yhteistä maata karttapallosta, yhteistä ihan kaikille?" (Vilja-Tuulia Huotarinen). Kotomaatani huudan on toteutettu yhdessä Jyväskylän kansalaisopiston kanssa. Esitys on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Siru 21.09.2013 19:26

Mukavaa ja hyödyllistä ennakkotietoa.

Uusimmat kommentit

26.11 | 17:55

Hei! Varaisin yhden lipun maanantain 28.11.22 klo 18.30 näytökseen.

24.11 | 14:37

Hei Anna! Ilmoita minulle kumpaan näytökseen olisit tulossa. Soita min...

24.11 | 13:53

Hei, kiva kuulla, mutta mistä voin ennalta ostaa lippuja?

01.11 | 13:04

Kohdista Ajankohtaista ja Tulevaa ohjelmistoa näkyy tämän syksyn 202...